Yleistä seurasta

Oulun Pöytätennis -86 ry. eli OPT-86 on pöytätenniksen erikoisseura joka on perustamisvuodestaan lähtien toiminut aktiivisesti. Seuralla on tällä hetkellä jäseniä noin 50 ja aktiivisia lisenssipelaajia on noin 40. OPT-86 harjoittelee Rajakylän yläasteen liikuntasalissa neljä kertaa viikossa ja järjestää kilpailuja kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä kansainvälinen Suomen huippuja Ouluun keräävä Acon-cup GP, sekä keväällä perinteinen kansainvälinen Polarline-cup. OPT-86 osallistuu Suomen Pöytätennisliiton alaisiin sarjoihin seitsemällä sarjajoukkueella. OPT-86 on haalinut runsaasti SM-mitaleja vuosien varrella sekä juniori- että seniorisarjoista.

Aloittelijoille seura järjestää pingiskoulun kerran vuodessa. Se alkaa syksyllä ja kestää 10 harjoituskertaa. Seuraan voi toki liittyä milloin tahansa ilman pingiskouluakin. Pingiskoulu on hyvä ponnahduslauta ”nuokkaripingiksestä” oikeaoppiseen peliin. Lisäksi OPT-86, yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntaviraston kanssa, järjestää kerran viikossa 13-18 –vuotialle nuorille tarkoitetun ilmaisen Action-vuoron. Se on tiistaisin 17.00-18.15. Sinne ovat kaikki nuoret tervetulleita.

Lataa seuraesite tästä.

 

 

Pelipaikka| Harjoitusinfo | Action